Korkeavaara

Nunnanlahdessa on ennallistettu 3,5 kilometrin pätkä vanhaa UKK-reittiä. Polku kulkee osan matkaa alkuperäisellä reitillä rannan tuntumassa ja osan taas uudella reitillä hieman rantaviivaa ylempänä.
Polun puolivälissä noustaan Korkeavaaralle, jolta avautuu hieno näkymä ympäröivään maisemaan, Pieliselle aina Paalasmaalle saakka. Korkeavaaralta löytyy nuotiopaikka ja hirsinen keittokatos. Näköalapaikalla on polttopuita, puucee, ja jäteastiat. Reitti on viitoitettu puisin UKK-kyltein. Karttakoordinaatit: 63 astetta 12.06 P ja 29 astetta 23.50 I.

 
Reitin vaikeusaste: helppo.
Näin sinne pääsee: Patikkapolun virallisia lähtöpaikkoja ovat Nunnanlahden koulu ja kyläkauppa
Korkeavaara
Geokätkö
Kätkö sijaitsee UKK-reitin varrella Nunnanlahden Korkeavaaran huipulla. UKK-reitti on Itä-Suomen läpi Savukosken Tulppiosta Kolille johtava vaellusreitti ja nimensä se on saanut presidentti Urho Kekkosen mukaan, joka vaelsi reitin v. 1957.Vaikka Korkeavaara ei ihan yllä Kolin korkeuslukuihin, tarjoaa se kauniit maisemat Pieliselle. Loppukesän aikaan sieltä voi saada myös marjoja syötäväksi.

Marjat
.