Nunnanlahden kylän nimestä

Kylän nimen muodostumisesta on useita versioitanaapuri olemassa. Kerrotaan, että täällä olisi joskus ollut nunnaluostari ja nimi juontaisi alkunsa siitä. Heikki Kokkonen kirjassaan Juuan pitäjän historia vuodelta 1941 sivulla 151 pitää todennäköisempänä vaihtoehtona että, nimi olisi johdannainen täällä aikoinaan asuneesta Nunna-nimisestä henkilöstä tai perhekunnasta ja ettei nimellä olisi mitään tekemistä nunnaluostarin kanssa. Kaivostoiminta lyö vahvan leimansa kylämaisemaan. Vuolukiven louhinta alkoi jo 1800-luvun lopussa, ja lukuisat vanhat louhokset kertovat kylän elinkeinohistoriasta. Vanhasta asutuksesta kertoo Eerikkalan pelloilta löydetty kivikautinen asuinpaikka. Pysyvämpi Nunnanlahden kylän asutushistoria periytyy 1500-luvun lopulta. Kylä kehittyi hitaasti 1880-luvulle asti, minkä jälkeen vuolukiviesiintymän löytymisen seurauksena väkiluku alkoi kasvaa ja kylä kehittyä.

Kylän palvelut ja yrittäjyys
Palvelut ovat vielä toistaiseksi säilyneet kylällä. Kyläkoululla on valaistu hiihto/pururata, urheilukenttä/jääkiekkokaukalo ja uimarantamaitolaituri. Nunnanlahdessa on kaksi tehdasta, kaksi korjaamoa, kauppa, ravintola,  ja Tulikiviklubilla majoitustiloja. Alueella on lukuisa määrä yrityksiä, jotka tarjoavat laajan palveluvalikoiman, katso yritykset-sivu.

Karjataloudesta
Juntulankylällä Tapiolan tilalla  ja Vinkarinniemessä Romppasen tilalla tuotetaan maitoa. Tapiolassa  on uusi yli 80 paikkainen pihattonavetta. Vinkarinniemessä Itälahden tilalla kasvatetaan ylämaankarjaa.

Kalataloudesta
Rennen Rapu – Reima Louhelainen kasvattaa ja myy rapuja. Pielisen ja ympäristön useilla järvillä ja vesillä harrastaarantamaisema kotitarvekalastusta yhä useampi kalastaja. Saaliiksi nousee kuhaa, lohta, taimenta haukea, madetta ja siikaa. Muikkukanta on taas muutaman vuoden jälkeen kasvamassa  pyyntikokoiseksi.                 

Metsätaloudesta
Nunnanlahti on metsäistä aluetta. Metsänomistajia on useita, samoin metsänhoitopalveluja tarjoavia yrityksiä. Juuan kunnalla on yksityisten maanomistajien lisäksi laajoja metsätiloja Nunnanlahdessa.

Kiviteollisuudesta

Nunnanlahdessa on kaksi kiviteollisuuslaitosta, Nunnanlahden uuni oy ja Tulikivi oyj

Matkailusta

Nunnanlahdessa sijaitsee Suomen Kivikeskus ja kivikylä, jotka tarjoavat erilaisia matkailupalveluja